(Artikkeli julkaistu alunperin Kotitalo-lehdessä)
Ravintolan keittiössä leimahtava tulipalo on pahimmillaan uhka koko kiinteistölle. Vakavat vahingot ovat kuitenkin helposti estettävissä.
Kivijalan kortteliravintoloissa sammutellaan tulipaloja yllättävän usein. Yleisin syttymissyy on sähkövika tai rasvapalo, mutta myös kaasulaitepaloja tapahtuu. Taloyhtiöissä on hyvä tiedostaa, että liekit katutason keittiössä aiheuttavat vaaratilanteen aina ylimmissä asuinkerroksissa asti. Jos palo pääsee leviämään rasvahormin kautta talon vesikatolle ja rakenteisiin, tuhoja korjaillaan pitkään.
Tyypillisesti ravintolakeittiöön hankitaan perinteiset paloturvatuotteet, kuten käsisammuttimet ja sammutuspeitto. Eri asia sitten on, löytyykö ravintolan henkilökunnalta osaamista tai uskallusta niiden käyttöön nopeasti etenevässä tositilanteessa. Lisäksi tulee muistaa, että ravintolassa voi syttyä palo mihin vuorokauden aikaan tahansa, jos laitteita pidetään jatkuvasti päällä. Kun apu on kaukana, keveämmistä turvatuotteista ei juurikaan ole hyötyä.
Ravintolassa syttyvä palo voi levitä rasvahormin kautta asuinkerroksiin.
Hyvin suunniteltu keittiösammutus on perusteltua monesta näkökulmasta. Palon sammuttaminen nopeasti pelastaa ravintolan mittavilta vahingoilta ja turvaa ravintoloitsijan liiketoiminnan. Samalla estetään henkilövahingot ja koko kiinteistöön ulottuvat tuhot.
Mielenrauhaa kaikenlaisiin keittiöihin
Ravintolapalo on mahdollista estää automaattisella ANSUL R-102 -keittiösammutusjärjestelmän avulla. Investointina se on vain murto-osa mahdollisen vahingon aiheuttamista kustannuksista. Järjestelmä suojaa ravintoloiden ruoanvalmistuslaitteet, huuvat ja niiden poistoilmakanavien alkuosat. Käytännössä se tuo siis turvaa niin ravintolatilaan kuin taloyhtiön asukkaillekin.
Palon syttyessä keittiössä järjestelmä aktivoituu salamannopeasti: tunnistimet reagoivat lämpöön, automaattinen sammutus käynnistyy ja järjestelmä suihkuttaa sammutusaineen laitteille. Halutessaan henkilökunta voi käynnistää systeemin manuaalisesti hätälaukaisukahvasta. Sammutusaine muodostaa vaahtomaisen turvakalvon, joka tukahduttaa, eristää ja estää uudelleen syttymisen. ANSUL R-102 järjestelmä on mitoitettu soveltuvaksi kaikenlaisiin keittiöihin aina pienistä bistroista suuriin ravintolaketjuihin.
Miksi investoida automaattiseen keittiösammutusjärjestelmään?
- Pysäyttää palon leviämisen laajemmalle kiinteistöön.
- Ehkäisee vakavia henkilövahinkoja.
- Turvaa ravintoloitsijan liiketoiminnan.
- Antaa mielenrauhaa yrittäjälle ja taloyhtiön asukkaille.
- Pieni investointi verrattuna tulipalonaiheuttamiin kustannuksiin.
Ennalta varautuminen kertoo tietysti myös vastuullisesti toimivasta yrityksestä, joka huolehtii henkilökunnan hyvinvoinnista.
Teksti: Maria Rautio, Paperilintu & Tuomas Himanen, YTM-Industrial Oy
Lisätietoja sammutusjärjestelmistä
Ansul R-102 sammutusjärjestelmä ravintolakeittiöihin
Ansul R-102 järjestelmä on mitoitettu erityisesti soveltuvaksi kaikenlaisiin keittiöympäristöön…
Lue koko teksti… Ansul R-102 sammutusjärjestelmä ravintolakeittiöihin
Ansul Piranha kahden sammuteaineen järjestelmä vaativiin keittiökohteisiin
PIRANHA ravintolasammutusjärjestelmä hyödyntää kahden eri sammuteaineen parhaita palontorjuntaominaisuuksia. Nestemäinen…
Lue koko teksti… Ansul Piranha kahden sammuteaineen järjestelmä vaativiin keittiökohteisiin
Kiinteistöjen sammutusjärjestelmät
Toimitamme kiinteistöjen sammutusjärjestelmiä ”avaimet käteen” -periaatteella. Ratkaisuvalikoimastamme löytyy ANSUL…