Liikekonomistiksi kouluttautunut Martin Meier siirtyi Robatechin johtoon vuonna 2018. Matkaajana hän on kuin kuka tahansa Suomesta innostunut turisti. Meier on käynyt mielellään Suomessa myös muuten kuin liikematkoilla. Hän tuntee eritysesti Espoon hyvin, sillä hän vietti siellä lapsuudessaan useita kesälomia. Tuolloin hän tutustui suomalaiseen saunaan, kalastukseen ja loputtomiin metsissä, joissa hän on vaeltanut paljon. Hänen vanhempiensa ystävyys suomalaisen pariskunnan kanssa toi hänet tuhansien järvien maahan.
Kun Meier teini-ikäisenä kiinnostui ornitologiasta eli lintutieteestä, Suomi alkoi kiinnostaa entistäkin enemmän. ”Suomen luonto on valtavan kaunis ja yksinkertaisesti upea”, intohimoinen lintuharrastaja sanoo. ”Suomessa voit tarkkailla pöllöjä, metsoja ja pyitä erityisen hyvin. Pienellä onnella saat jopa nähdä harvinaisuuksia, kuten sinipyrstöjä”. Vuosina 2006 ja 2011 Martin Meier järjesti ornitologiset matkat Ouluun, Kuusamoon ja Ivaloon ja vei tarkkailijaryhmät itse linturikkaille alueille.
Myös liikemiehenä ja -kohteena Martin Meier arvostaa suuresti Suomea: ”Voit keskustella asioista avoimesti suomalaisten kanssa ja löytää rakentavia ratkaisuja yhdessä. Ihmiset ovat mutkattomia ja suoraviivaisia. Pidän siitä.” Suhteessa suomalaisen Robatech-kumppanin eli YTM:n kanssa ominaista on luottamus ja arvostus, joka vallitsee Per-Olof Lindforsin johtamat Robatech-myyntitiimiin sekä toimittajan välillä.
Viimeeksi toukokuussa 2019 Robatechin Pohjoismainen konferenssi järjestettiin Suomessa. Tilaisuudessa tehostettiin Robatechin ja YTM:n yhteistyötä. Martin Meierille se oli myös hyvä tilaisuus päästä haistamaan suomalaista puhdasta ilmaa. Meier pysyy jatkossa yhteydessä Suomeen niin liikemiehenä, ornitologina kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueen faninakin – paitsi jos vastassa on Sveitsi.